”TIPPLE AND DRAM”

”TIPPLE AND DRAM” MAISTELU- JA MUISTELUILTAMA

Konsepti on seuraavanlainen.
Tilaisuudessa pääset tutustumaan whiskyn maistelun vivahteikkaaseen maailmaan, sekä osallistumaan whiskien arviointiin. Arviointia varten sinun ei tarvitse olla aiheeseen perehtynyt, vaan arviointiperusteet käydään läpi ja arvioinnin voi suorittaa taiteesta tutulla ”I don’t know much about art, but i know what i like” –periaatteella. Pääset myös vertailemaan omaa pisteytystäsi muiden näkemyksiin. Perehdytykseen kuuluu myös esimerkiksi oikean tyyppisen lasin merkitys ja miksi toisinaan whiskyyn lisätään pieni loraus vettä. Arviointiakin tärkeämpää on toki mahdollisuus tutustua todellisiin laatuwhiskeihin. Tilaisuus järjestetään Ravintola telakan toisessa kerroksessa keskiviikkona 5.10.2022 kello 18:30 alkaen. Osallistuminen maksaa 30 euroa ja sisältää maisteltavat whiskyt tykötarpeineen, pientä suolaista naposteltavaa, jutustelua whiskeistä ja niiden pisteytyksestä, varsinaisen arvioinnin sekä keskustelua näkemyksistä juomiin. Makuaistin lisäksi hellitään myös kuuloaistia tarkkaan valituilla vinyylilevyillä – osa niistä kertoo whiskeistä, osa on muuten vaan mukavia.

Tilaisuus loppuu klo 21:00, iltaa voi toki jatkaa Telakan alakerrassa, jos seuraavana päivänä ei vielä tarvitse töihin mennä.

Kattaukseen on tilaa 20 hengelle ja varaukset otetaan vastaan varausjärjestyksessä osoitteessa:

tipplea.dram@gmail.com

Keskiviikkona 5.10.2022 klo 18.30 – 21.00 maisteltavat whiskyt ovat
Talisker Single Malt 10 v
loput kaksi muuta julkistetaan lähiaikoina.

Call Now ButtonSoita