Kukkuu-HISTORIAA
Kukkuu-galleriana toimiva pieni kaunis seinäkaappi hankittiin Teatteri Telakan eteisaulaan teatterin paikannäyttäjän työsuikan, taskulampun, vaateharjan ja
pienen käsipeilin säilytyskaapiksi.
90- luvun lopussa työasuja koskevat tiukat univormusäädökset kumottiin ja työsuikan pitäminen vapaaehtoistui. Tästä seurasi, että
kaksilokeroisen pikkukaapin toinen puoli vapautui suikalta.
1990- luvulla Tampereella vallitsi massiivinen purkuboomi. Tehdasrakennus toisensa jälkeen katosi kokonaan. Jotkut saivat uudenlaista elämää, mutta
pääsääntöisesti tyhjillään olevat vanhat rakennukset ja teollisuustilat purettiin tai alistettiin KSOY-arkkitehtuurille.
Useita kertoja puoliksi tyhjillään olevan kaapin ohi kulkenut valokuvaaja Anssi Männistö lähestyi telakkalaisia ja ehdotti kaapinpuolikkaan vuokraamista
näyttelytilaksi, ennenkuin koko kaappi poistetaan ja sen tilalle tulee mainos. Vuokrausehdotus käsiteltiin nopeasti Telakan hallituksissa ja päätettiin yksimielisesti,
että vapautunut kaapinpuolikas on omiaan juuri kulttuurikäytössä.
M M
|


Vuosi 2010 merkitsee uutta vaihetta Galleria Kukkuulle. Aiempina kahtenatoista toimintavuotena Kukkuussa on nähty vain still-kuvia.
Nyt Kukkuu siirtyy liikkuvan kuvan aikakauteen.
Videot vievät eri puolille Eurooppaa. Näkymät ovat 360 asteen "pyörähdyksiä".
Teknisten viivästysten vuoksi ensimmäinen varsinainen näyttelyteos nähdään alkuvuonna 2010, jota ennen galleria menee lyhytaikaiseen remonttiin.
Esimakua tulevasta saatiin Galleria Kukkuun tämän vuoden avajaisissa.
Kukkuu liikkuu -teoksia odotellessa galleriassa on esillä kooste viime vuoden Kasvot kivessä -näyttelystä.
Galleria Kukkuu avattiin 1.1.1998. Vuosittain vaihtuvissa näyttelyissä aiheina ovat olleet: matkakohteet eri puolilla maailmaa,
suomalaiset rock-yhtyeet, luonnonkasvit, aakkoset, vaellus halki Manhattanin saaren, bussimatka läpi Yhdysvaltojen, liike, Prahan ja
Lissabonin ikkunat, sillat, vesireitit, outo valo sekä vuodelta 1991 olevan Kasvot kivessä -näyttelyn digitaalinen remix-versio.
Hyvää loppuvuotta!
Toivottaa:
Anssi Männistö, Kukkuu-tyyppi, Kasvot kivessä kuvaaja
Galleria Kukkuu - Suomen pienin jo vuodesta 1998
Kukkuu on avoinna Telakan aukioloaikoina.
Kukkuu facebook
|